Edellinen sivu

Torjunta-aineet ja karkoteaineet ovat tarkasti säädeltyjä

Suomi on tarkka maa kemikaalien käytön osalta, ja maassamme käytetään esimerkiksi torjunta-aineita hillitysti verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Suomessa on sallittua maahantuoda, myydä, käyttää ja kulutukseen luovuttaa vain tarkoin tutkitut ja viranomaisten hyväksymät torjunta-aineet ja karkotteet.

Vuoden 2011 alusta kemikaalilain mukainen biosidi-tuotteiden valvonta ja markkinoilla olevien biosidi-tuotteiden hyväksytys siirtyi kokonaisuudessaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille, joka valvoo kemikaalilainsäädännön noudattamista Suomessa.

Hyönteisten torjunta-aineiden ja karkoteaineiden valvonta kuuluu biosidi-direktiiviin.

Biosidi-valmisteet ovat haitallisten eliöiden hävittämiseen ja tuholaistorjuntaan tarkoitettuja valmisteita. Hyttysten, muurahaisten, luteiden, torakoiden, sokeritoukkien, siirojen ja koiperhosten torjuntaan tarkoitetut torjunta-aineet ovat mm. biosidi-valmisteita.

Tukes toimii REACH- ja CLP-asetusten kansallisena viranomaisena Suomessa. Se vastaa myös asiaa koskevasta neuvontapalvelusta. Uuden käytännön mukaiset karkotteiden hyväksymisvaatimukset ovat tiukentuneet, koska tieto aineiden vaikutuksista on lisääntynyt.

Myynnissä olevat karkote- ja torjunta-aineet tulee olla rekisteröityjä

Valmisteen hyväksymisen hakee sitä valmistava yritys tai valmistetta markkinoiva yritys. Siirtymäaikana myyntiin tulevien tuotteiden hyväksynnässä noudatetaan kansallista lainsäädäntöä.

Keskeistä on, että EU-tasolla hyväksytään valmisteiden tehoaineet ja niiden käyttötarkoitus, ja kansallisella tasolla hyväksymismenettelyt. Markkinoille saa luovuttaa vain hyväksyttyjä tuotteita.

Kuluttajan ja kaupan kannalta biosidi-valmisteiden rekisteröinti tarkoittaa tuotteiden turvallisuutta eli sitä, että myymälöistä hankittavat valmisteet ovat turvallisia. Koska rekisteröintimenettely on kallista, markkinoilla on myös rekisteröimättömiä tuotteita.

Myyntiin hyväksytyissä tuotepakkaukissa on Tukesin myöntämä rekisteröintinumero, joka on takuuna ennakkotarkastuksesta.

Lisää tietoa biosideista löydät Tukesin sivuilta.