Edellinen sivu

Vespa crabro

Herhiläinen

Herhiläinen on euroopan suurin ampiainen

Suomessa vaeltaa satunnaisesti suuri herhiläinen, joka on muille eurooppalaisille huomattavasti tutumpi pistiäinen. Huomiota herättävää tässä hyönteisessä on sen koko; herhiläinen on lähes kaksi kertaa suurempi kuin yleinen ampiainen, pituudeltaan noin 2,20–3,20 senttimetriä. Sen keskiruumis ja osa takaruumiista on ruskeanpunaiset sekä ruskeakarvaiset, kun taas yleinen ampiainen on yleisilmeeltään herhiläistä keltaisempi. Herhiläisen pesä sijaitsee samanlaisissa paikoissa kuin yleisillä ampiaisilla, eli esimerkiksi maakoloissa, kiviaidoissa, ontoissa puissa ja linnunpesissä.

Herhiläisen kivuliasta pistoa syytä välttää

Herhiläisen pisto on erityisen kivulias, sillä se vastaa suunnilleen kahta pienempien lajien pistoa. Kipua lisää luonnollisesti piikin suuri koko. Jos olet allerginen ampiaisen pistolle, on herhiläisenkin pistoa syytä välttää samasta syystä. Herhiläinen pistää samalla logiikalla kuin yleinen ampiainen, eli ärhäkkä ja valmis pistämään siitä tulee vain uhattuna ja ärsytettynä.

Suomeen herhiläiset saapuvat yleisimmin lämpimien kesien aikana ja vahvoina lentäjinä ne levittyvät nopeasti ja vaivattomasti asustamaan uusiin ympäristöihin ja pesäpaikkoihin. Uusi tapaus herhiläinen ei Suomessa kuitenkaan ole, sillä sen levinneisyys on ollut 1930-luvulla huomattavasti nykyistä levinneisyyttä laajempaa. Herhiläisen uusi tuleminen on nyt koettu Kaakkois- ja Etelä-Suomen alueilla ja yksilöitä on nähty lämpimänä kesänä jopa Pohjois-Karjalassa asti.

Lähteet
Kirjat: Olsen, L-H. (1997). Murkkuja ja mehiläisiä. WSOY. Itämies, J. (2008). Paarman puremaa. F-Kustannus.
Internet: Tampereen hyönteistutkijaiseura r.y. www.yle.fi